BB-Kurssin historiaaImatra big band -kurssin historiaImatran nykyisin toimiva Imatra Big Band koottiin marraskuussa 1973 Imatran taideviikon yhteydessä pidettävään konserttiin. Koska big band -toiminnalle haluttiin jatkuvuutta, päätettiin järjestää big band -kurssi kesällä 1975. Kurssi oli alun perin tarkoitettu imatralaisille muusikoille. Vuosien saatossa kurssin maine kuitenkin kiiri ympäri Suomen ja pikku hiljaa se laajeni maakunnalliseksi, valtakunnalliseksi, pohjoismaiseksi ja viimein kansainväliseksi kesäkurssiksi. Kurssin johtajana 1975–82 Hannu Sopanen Opettajina toimivat Monica Aspelund, Aarno Raninen, Ossi Runne, Rauno Lehtinen, Eero Koivistoinen, Esko Linnavalli ja Seppo Paroni Paakkunainen. Kurssin taiteellisena johtajana 1980–95 Raimo Henriksson Hannu Sopanen toimi vuosina 1983–1998 big band -festivaalin ohjelmapäällikkönä, jonka tehtäviin kuuluivat mm. kurssin johtaminen ja big band -kilpailujen järjestelyt. Opettajina toimivat Hannu Sopanen, Rauli Tiittanen, Heikki Helo, Jorma Nissilä, Martti Lappalainen, Teemu ja Simo Salminen, Jukkis Uotila, Pekka Sarmanto, Petri Juutilainen, Timo Paasonen, Tapani Rinne, Ilpo Kallio, Antti Sarpila, Pentti Lasanen, Kari Litmanen, Häkä Virtanen, Pentti Lahti, Peter Lerch, Jukka Perko, Jouni Järvelä, Janne Murto, Jarmo Savolainen, Marko Timonen, Kari Heinilä, Mikko Mustonen, Jartsa Karvonen ja Tomi Salesvuo. Ulkomaiset opettajat 1983–1995: John Patrick, Lars Samuelsson (trp 1992–93), Herb Pomeroy (1992–93), Jiggs Whigham (1994), Peter Asplund (trp 1994), Fredrik Noren (trp 1993), Manny Albam (1995), Gustavo Bergalli (trp 1995) ja Bertil Strandberg (trb 1995). Kurssin taiteellisena johtajana Jukkis Uotila 1996–1998 Ulkomaiset opettajat 1996–98: Maria Schneider (1996), Herb Pomeroy (1997–98), Fredrik Noren (trp 1997), Gustavo Bergalli (trp 1996), Bertil Strandberg (trb 1997), Maria Schneiderin kapellimestarikurssi 1996. Vuonna 1999 ei järjestetty big band -kurssia Kurssin johtajana Seija Ohenoja 2000–2003 Kurssin taiteellisena johtajana Esko Heikkinen 2001–2003 Vuonna 2000 vierailijana Bob Mintzer (7.7.) Vuonna 2001 vierailijat olivat Hugh Masakela (3.7.) ja Barrie Lee Hall (5.7.) Vuonna 2002 vierailija oli Nils Landgren (3.7.) Vuonna 2003 päävierailija oli Peter Herbolzheimer. Lisäksi vierailivat Jiggs Whigham (4.7.) ja Paul Jackson (6.7.) Kurssin opettajat 2000-2003: Esko Heikkinen, Kari Heinilä, Antti Rissanen, Markus Ketola, Marko Vasama ja Jouni Järvelä.
Kurssisihteeriksi tuli Marja Lankinen, joka korvasi alusta asti mukana olleen Rauni Mynttisen. Kurssin opettajat 2004–2007: Kari Heinilä (2004), Markus Ketola (2004-06), Raimo Henriksson (2005), Jan Kohlin (2004-06), Markku Veijonsuo (2004-07), Marko Vasama (2004-07), Jouni Järvelä (2004-07), Jere Laukkanen (2006), Jukkis Uotila (2006), Tapio Maunuvaara (2007), Ingrid Jensen (2007), Jon Wikan (2007), Ira Kaspi (2007). Kurssisihteeriksi Marja Lankisen tilalle tuli Laura Tiainen 2007. Kurssin ulkomaiset päävierailijat 2004–2010: Charles Tolliver (2004), Bill Watrous (2005), Dick Oatts (2006), Rich Shemaria (2007), Lenny Picket (2008), Michael Abene (2009, 2010), Lars Lindgren (2010). Vierailevia artisteja: Joe Lovano (2010), John Riley (2007), Georgie Fame (2006), Seppo Kantonen (2005), Kirmo Lintinen (2004), Heikki Sarmanto (2005), Jere Laukkanen (2004), Ville Huolman (2005), Sampo Tiittanen (2005), Lars Samuelsson (2006), Matti Oiling (2006), Håkan Währling (2006), Tom Bildo (2006). Kurssisihteeriksi Laura Tiaisen tilalle tuli Leena Hämäläinen 2008. Kurssin opettajat 2008: Lenny Picket (USA), Jouni Järvelä, Jukka Eskola, Robert Bachner, Karin Bachner, Markus Ketola, Tapio Maunuvaara ja Marko Vasama. Kapellimestari- ja jazzlaulukurssi 2008, joissa opettajina Antti Rissanen ja Ira Kaspi. Kurssin opettajat 2009: Michael Abene (USA), Roy Assaf (USA), Ludwig Nuss (GER), Tero Saarti, Joonatan Rautio, Mikko Mäkinen, Jaska Lukkarinen, Tapio Maunuvaara, Marko Vasama, Ilkka Mäkitalo ja Antti Rissanen. Kapellimestarikurssin 2009 vetäjänä Ilkka Mäkitalo. Kurssisihteeriksi Leena Hämäläisen tilalle Sari Vilhunen 2010. Kurssin opettajat 2010: Michael Abene (USA), Lars Lindgren (SWE), Ludwig Nuss (GER), Jukkis Uotila, Tero Saarti, Joonatan Rautio, Marko Vasama ja Antti Rissanen. Kapellimestarikurssin 2010 vetäjänä Ilkka Mäkitalo. Kurssin opiskelijamäärät 2004–2010: 2004: 90 hlöä, 2005: 76 hlöä, 2006: 84 hlöä, 2007: 76 + 16 hlöä (4 päivää), 2008: 76 hlöä, 2009: 79 hlöä, 2010: 85 hlöä.
Teksti: Antti Rissanen |
|



