Maija Vilkkumaa

BB-KLUBI/BB-CLUB
PERJANTAI/FRIDAY 2.7.
"Black Popeda" 42 €

Suomirockin supernaisen Maija Vilkkumaan uusin albumi Kunnes joet muuttaa suuntaa julkaistiin  21.4.2010, myyden välittömästi heti kultaa. Tämä Maijan kahdeksas levy osoittaa, että hän jatkaa edelleen maamme naislaulajien kärkihahmona. Tätä ennen Vilkkumaa on julkaissut viisi studiolevyä, yhden kokoelmalevyn ja yhden livelevyn. Hänen levyjään on tähän päivään mennessä myyty yhteensä yli 370 000 kappaletta.

Maija Vilkkumaan vuonna 1999 alkaneella soolouralla on menossa jo 11. vuosi. Esiintymiset hän aloitti kuitenkin jo vielä 10 vuotta aiemmin, siis kaksikymmentä vuotta sitten. Vuonna 1989 Vilkkumaa teki ensimmäiset biisinsä ja soitti ja lauloi niitä Helsingin kaduilla tyttöjoukon kanssa, josta myöhemmin muodostui Tarharyhmä-yhtye. Tarharyhmä teki kaksi levyä vuosina 1993 ja 1994 ja lopetti toimintansa vuonna 1995. Samana vuonna Vilkkumaa liittyi Hunajamelonit-yhtyeen riveihin, jossa soitti ja lauloi vuoteen 1999 asti.

Samana vuotena hän julkaisi esikoisalbuminsa Pitkä ihana leikki, jonka 30 000 kappaleen myyntiä siivitti singlehitti Satumaa-tango. Vilkkumaan vuonna 2001 julkaistu levy Meikit, ketjut ja vyöt oli sekin menestys, ja vuoden 2003 Ei on eräs myydyimpiä suomalaisia albumeja. Nimikappaleesta ja "Mun elämä" -singlestä tuli hittejä. Vilkkumaan albumi Se ei olekaan niin (2005) on myynyt platinaa. Tätä seurasivat Totuutta ja tehtävää (2006), live-levy Ilta Savoyssa (2007) ja Superpallo (2008).

"Superpallo" oli aiempia albumeita tanssittavampi ja musiikillisesti moni-ilmeisempi. Albumilta julkaistiin kolme singleä. Ensimmäisen singlen "Suojatiellä" video pyöri tiuhaan musiikkikanavilla ja kakkossingle "Luokkakokous" sai hyvin radiosoittoaikaa. Kolmanneksi single valittu "Mä haluun naimisiin" sai myös positiivisen vastaanoton.

Uusimmalla levyllään on paljon suoraviivaista rock-poljentoa, mitä on kuultu radioissakin jo  Lottovoitto-singlen myötä. Maijan omien sanojen mukaan albumilla flirttaillaan monen tyylin kanssa ja mukana on myös rauhallisempia biisejä, mutta myös vastustamatonta 80-luvun new wave-henkeä ja punk-estetiikkaa. Kantaaottavat tekstit ja isot kertosäkeet ovat kappaleissa vahvasti läsnä. Näin  Suomen merkittävimpiin lauluntekijöihin lukeutuva artisti on löytänyt levylleen säihkettä, suuruutta ja erilaisia ääripäitä riemusta kaihoon.

Viime syksynä Vilkkumaa teki 10-vuotisen soolouransa merkeissä juhlakiertueen, joka alkoi  23.8. Helsingin Huvilateltasta ulottuen suurimpiin kaupunkeihin. Kiertueella nähtiin myös sitä varten uudelleen koottu Tarharyhmä sekä koko ajan aktiivisena toiminut Hunajamelonit.

http://www.maijavilkkumaa.net/

PERJANTAI 9.7. 42 €
Miss Saana & The Missionaries
Manu Dibango (Kamerun)
Brand New Heavies (UK)
LAUANTAI 10.7. 42 €
Beat´n Blow (Saksa)
Inner Circle (UK/Jamaika)
Eläkeläiset