Jazzlegendat
Vuodesta 2001 lähtien Suomen Big Band Yhdistys, Suomen Pop- ja Jazzarkisto sekä Imatra Big Band Festival ovat myöntäneet yhdessä kaksi uutta Suomen Jazzlegenda -palkintoa merkittäville, pitkänlinjan suomalaisille muusikoille jotka esiintyvät yhä aktiivisesti.
Imatralaisen puuveistäjä Martti Hietasen veistämät näköispatsaat ja Jazzlegenda -kunniakirjat luovutetaan uusille legendoille Imatra Big Band Festivaleilla vuosittain.
Jazzlegenda kriteerit ovat seuraavat:
1) Merkittävä ura jazzmusiikin soittajana, säveltäjänä, sovittajana tai kapellimestarina
2) n. kuudenkymmenen vuoden ikä
3) esiintyy yhä aktiivisesti
Jazzlegendat
1. Erik Lindström (2001)
Erik Wilhelm Lindström (s. 29. toukokuuta 1922, Helsinki) on säveltäjä, kapellimestari ja basisti, joka on Ruotsin kansalainen mutta asunut ja työskennellyt koko ikänsä Suomessa.
Lindströmin ensimmäinen soitin oli viulu, mutta myöhemmin hän on soittanut bassoa, pianoa, vibrafonia ja harmonikkaa.
Lindström kuuluu ikäpolvensa taitavimpiin jazzmuusikoihin. Hänet esimerkiksi valittiin usein säestämään amerikkalaisia ja ruotsalaisia jazztähtiä näiden vieraillessa Suomessa. Säveltäjänä Lindström eroaa suomalaisen perusiskelmän valtavirrasta, sillä hän on aina pyrkinyt sijoittamaan sävelmiinsä joitakin jazzmausteita, joiden ansiosta hänen iskelmissään on persoonallinen ja selvästi suomalaista perusiskelmää kansainvälisempi tunnelma.
Lindström käyttää jazzmausteita kuitenkin hillitysti, jotta hänen iskelmänsä saavuttaisivat myös suuren yleisön. Hän onkin noudattanut sävellystyössään samaa periaatetta kuin Toivo Kärki, jonka mielestä "hyvä ralli on aika yksinkertainen". Esimerkiksi Lindströmin melodiat ovat helposti laulettavia, sillä niiden ääniala on varsin suppea eikä niissä ole juurikaan kromaattisia muunnesäveliä. Myös kappaleiden muotorakenteet ovat selkeitä, ja ne perustuvat useimmiten amerikkalaisen populaarisävelmän standardimuotoihin.
http://pomus.net/001503
Palaa valikkoon
2. Ossi Runne (2001)
Yrjö Osvald "Ossi" Runne (vuoteen 1936 Rundberg, s. 23. huhtikuuta 1927 Viipuri) on suomalainen trumpetisti, kapellimestari, orkesterinjohtaja, säveltäjä, sovittaja ja levytuottaja.
Uransa alkuaikoina Runne tunnettiin trumpetistina ja orkesterijohtajana. Palattuaan Suomeen China Varieteen orkesterin kapellimestarin tehtävistä Tukholmasta vuonna 1957 hän siirtyi Musiikki-Fazerin studiopäälliköksi, josta siirtyi 1965 Yleisradioon. Siellä hän toimi ensin Radion Tanssiorkesterin johtajana, sitten TV1:n kapellimestarina.
Ossi Runne jäi eläkkeelle Yleisradion palveluksesta vuonna 1992. Siinä välissä hän oli ehtinyt toimia vuosina 1972-83 trumpetinsoiton opettajana Oulunkylän Pop/jazz-opistossa ja 70-luvulla Pori Big Bandin kapellimestarina. Vuonna 1986 Runne oli perinyt myös Lauri-Matti Kotilaiselta tämän vakanssin Karelia-puhallinorkesterin musiikillisena johtajana, missä tehtävässä hän on ahkeroinut menestyksellisesti nykypäiviin asti.
Muiden töittensä ohessa Ossi Runne on tehnyt vuosikymmenten varrella melkoisen määrän soololevytyksiä, kilpaillen 50- ja 60-lukujen taitteessa yleisön suosiosta tasapäisesti virkaveljensä Jörgen Petersenin kanssa. Tuolta kaudelta on peräisin mm. listamenestys Olen kuullut on kaupunki tuolla. Runnen myöhemmistä levytyksistä kannattaa nostaa esille vuonna 1978 Teoston tuella julkaistu tulkinta Harri Wessmanin teoksesta Serenadi trumpetille ja jousiorkesterille ja hänen pari vuotta nuorempi duetto-LP:nsä Mun sielussain soi de Godzinskyn kanssa vuodelta 1980.
Vuonna 1995 Ossi Runnelle myönnettiin musiikkineuvoksen arvonimi ja vuonna 2003 ilmestyi hänen omaelämänkertateoksensa Trumpetilla ja tahtipuikolla WSOY:n kustantamana.
http://pomus.net/001667
Palaa valikkoon
3. Jaakko Fuhrman (2002)
Jacob "Jaakko" Furman (s. 14. toukokuuta 1924, Helsinki) on suomalainen rumpali ja steppaaja. Furman on Suomen steppimestari vuodelta 1938. Rumpalina hän on vaikuttanut oman orkesterinsa lisäksi muun muassa Laila Kinnusen ja Pirkko Mannolan, Herbert Katzin yhtyeissä. Furman työskenteli vaatturimestarina ja Atelier Furmanin toimitusjohtajana ollen musiikkialalla puoliammattilainen.
Furmanin perhe saapui Puolasta Suomeen ja Jacob syntyi pian sen jälkeen. 1930-luvulla hän alkoi esiintyä "ihmelapsena" stepaten Erkki Ahon orkesterin mukana. Vuosina 1939-1940 Furman näytteli Suomen Filmiteollisuuden elokuvissa ja T.J. Särkkä keksi hänelle taiteilijanimen Jaakko Vuormaa.
Talvisota muutti kaikki olosuhteet. Musiikki vakavoitui radiossa ja eri tilaisuuksissa. Jaakon mieli eli kuitenkin jazzin maailmassa ja niin alkoi aktiivinen levyjen hankinta ja kuuntelu. Ja aina tilaisuuden tullen myös kavereitten kanssa soittelu. Mukana olivat mm. Lindströmin veljekset Eki ja Olle (hanuri,basso), Katzin pojat, kitaristi Herbert (Häkä) ja rumpali Wille, kitaristi Boris Levasti ja fonisti-pianisti Börje Sundgren. Näin kehittyi uusi swingiin suuntautunut muusikkosukupolvi, joista monia yhdisti ruotsinkieli ja juutalainen syntyperä kulttuureineen. Jaakko oli aktiivinen myös jazzaatteen levittäjänä. Koska Rytmilehti (per. 1934) lakkasi sodan vuoksi ilmestymästä, Jaakko toimitti ja levitti ensin SWING-nimellä ilmestynyttä ruotsinkielistä lehteä (Ungdomstidskrift för modern musik). Sittemmin nimi muutettiin muotoon YAM, joka "vastasi paremmin lehden jaloja päämääriä".
Jaakko Vuormaan orkesteri kierteli pitkin Suomea pitäen erittäin suosittuja jazzkonsertteja ja vieden näin jazzin sanomaa erityisesti sodanjälkeisen ajan huvittelunnälkäiselle nuorisolle vuosikymmenten taitteeseen saakka. 1950 -1980 Jaakko johti omaa orkesteriaan esiintyen paljolti yksityistilaisuuksissa. Hän soitti myös mm. Herbert Katzin ja Laila Kinnusen yhtyeissä 1960-luvulla.
Soitto ja steppaus ovat jatkuneet näihin päiviin saakka erilaisissa yhteyksissä. Jaakko Vuormaa on saanut mm. Suomen Jazzliiton Andania -palkinnon 1994.
http://pomus.net/001622
Palaa valikkoon
4. Raimo Henriksson (2002)
Raimo Henrikssonilla oli oma orkesteri Loviisassa jo 50-luvun lopulla. Opiskeluaikana hän soitti hanuria mm. seuraavissa kuuluisissa helsinkiläisissä orkestereissa: Leo Lindblom, Jorma Weneskoski, Onni Gideon, Olli Häme ja Rauno Lehtinen.
Radion Tanssiorkesteriin Raimo tutustui sovittajana jo opiskeluaikoina, mutta kun hän siirtyi musiikkitoimittajaksi Sävelradioon v. 1963, tuli hänelle tilaisuus toimia RTO:n kanssa useammin ja säännöllisemmin.
Raimo Henriksson on tehnyt varsinaisen päivätyönsä monenlaisissa tehtävissä musiikin alalla. Radiotoimittajana hän oli YLE:ssä vuosina 1963 1971. Siellä hän oli sävelradion ensimmäinen toimittaja ja RTOn eli Radion Tanssiorkesterin yksi kapellimestareista. Sitten seurasi vaihe levytyspäällikkönä EMI Finland:ssa ja Finnlevyssä 1971 - 1980. Henrikssonin tuottamia artisteja olivat mm. Viktor Klimenko, Marion, Ritva Oksanen, Tapio Heinonen, Sammy Babitsin, Kirka, Kisu, Lea Laven, Jukka Kuoppamäki, Sleepy Sleepers, Katri Helena, jne.
Seuraava vaihe hänen elämässään oli työ musiikkikustantajana, ensin Fazerilla ja sitten Warner/Chappell Music Finland Oy:ssä sen ostettua Musiikki Fazerin. Tämä kausi kesti vuodet 1980 - 2003. Raimo Henrikssonin edustamia säveltäjiä ovat olleet: mm. Toivo Kärki, Georg Malmsten, Unto Mononen, Rauno Lehtinen, Kassu Halonen, Jukka Kuoppamäki.
Kun on kotimaassa näin vahva musiikkialan tausta, on se tuonut mukanaan paljon alaan liittyviä erilaisia luottamustehtäviä. Sellaisia ovat olleet mm. Suomen Big Band Ydistyksen puheenjohtajuus, Suomen Musiikkikustantajat ry:n puheeenjohtajana 25 vuotta, Teosto ry:n johtokunnassa 17 vuotta, josta loppuajan toisena varapuheenjohtajana, Nordisk Copyright Bureau'n (NCB'n) johtokunnan jäsenenä 14 vuotta. (NCB on Kööpenhaminassa toimiva yhteispohjoismainen tekijänoikeustoimisto.)
Näistä toimista Raimo jäi eläkkeelle v. 2003.
Edellä mainitun lisäksi Henriksson on yli 50 vuotta toiminut esittävän ja luovan säveltaiteen parissa, muusikkona, kapellimestarina, säveltäjänä, sovittajana, luennoitsijana ja kouluttajana.
Suomen Big Band -yhdistyksen puheenjohtajan ominaisuudessa (1984-88) hän on kouluttanut orkestereita ympäri maata ja ollut mukana järjestämässä big band- ja jazzkoulutuskursseja mm. Porissa ja Imatralla. Hän on luennoinut myös alan johtavissa oppilaitoksissa kuten Sibelius Akatemia sekä Oulunkylän Pop- ja Jazzopisto. Raimo Henrikssonin tekemien sovitusten määrää ei taida maestro itsekään tietää!
Yhteenvetona voisi todeta, että Raimo Henriksson on tehnyt maamme musiikkielämässä täyden yli 50 vuoden kierroksen:
Ensin amatöörimuusikkona ja musiikin harrastajana myöhemmin soittajana ammattiorkestereissakin
Sitten musiikkitoimittajana, radiotoimittajana
Levytuottajana, levytyspäällikkönä
Musiikkikustantajana, kustannuspäällikkönä
Alan luottamustoimet musiikkialan säädösten luojana ja valvojana
Nämä Raimo Henrikssonin ansiot palkittiin vuonna 2003 EMMA-palkinnolla.
http://www.jasobigband.com/rami.htm
Palaa valikkoon
5. Kaarlo Kaartinen (2003)
Kaarlo "Kalle" Uolevi Kaartinen (s. 5. syyskuuta 1930, Helsinki) on suomalainen jazzmuusikko ja säveltäjä. Hän loi uransa sekä jazzmuusikkona että mainossäveltäjänä. Hän on 1960-luvun suomalaisista mainossäveltäjistä tuotteliain, ja hänet muistetaan esimerkiksi Veikkaus-yhtiön tunnussävelmästä ja Risella-riisin jinglestä. Tunnetuin teos lienee kuitenkin Ajatar-mainos ("Ajatar on Forumissa..."), mutta hänen uransa alkoi kuitenkin jazzilla. Kaartisen ensisijaisina soittimina ovat alusta asti olleet puhaltimet: klarinetti ja tenorisaksofoni.
Kuten moni muukin puoliammattilaismuusikko Kaartinen löysi erinomaisen päivätoimen: Finlandia Kuva oli paikka, josta tie kulki Filmitalo Osakeyhtiöön tuotantopäälliköksi mainos- ja lyhytelokuvan pariin. Tästä johtuen soittokeikat alkoivat jäädä pikkuhiljaa vähemmälle, koska päivätyö ja opiskelu Markkinointi-instituutissa veivät ajan. 1960-luvulla ja siitä eteenpäin 70-luvulle asti Kaartinen uurasti oman Cinevox-yhtiön mainos- ja lyhytfilmimusiikin eri tehtävissä. Hän tutustui myös Eino "Kopu" Ruutsaloon, joka innosti häntä tekemään pitkien elokuvien musiikkia ja erilaisia äänimaisemakokeiluja poikkitaiteellisiin lyhytelokuviin mm. Otto Donnerin kanssa. Kaartinen osallistui myös Eurovision-kilpailun Suomen karsintoihin ja saavutti niissä kunniakkaat 2.- ja 4.-sijat.
Kaartinen luopui omasta yhtiöstä 1990 ja pystytti tietokoneohjatun kotistudion, jossa teki lyhytelokuvien musiikkia ja yhtyesovituksia. Kaartinen alkoi taas myös treenailla musiikkia ja niin nimenomaan jazzkeikat jatkuvat edelleen eri kokoonpanojen kanssa.
Kallen jazz on älykästä, loogista ja viileän helmeilevää, usein tahtiviivat ylittävää osaamista, jota on riemastuttavaa seurata.
http://pomus.net/001693
Palaa valikkoon
6. Pentti Metsärinne (2003)
Pertti Metsärinne (s. 6. syyskuuta 1930 Sippola, Anjalankoski) on suomalainen muusikko, joka on tullut tunnetuksi orkesteristaan.
Suosionsa huipulla yhtye oli 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa, ja tältä ajalta ovat peräisin yhtyeen tunnetuimmat kappaleet, muun muassa Metsärinteen esittämä Hirvenmetsästys (1970) ja hänen sovittamansa Ei mitään nimiä, Rukouslauantai ja Seuramatkat (kaikki vuodelta 1967).
Vuodet 1957 - 1971 Pertti Metsärinteen orkesteri esiintyi kvartettina, kvintettinä ja sekstettinä. Sekstetissä soittivat Metsärinne, Sihvonen, Syrjä, Kauppinen sekä pianossa ja vibrafonissa Pekka Kaarna. Rummuissa oli "Tassu" Koskinen.
Pertti Metsärinteen yhtyeen varsinainen läpimurto tapahtui Kotkan ensimmäisillä Meripäivillä, jolloin televisio kiinnitti huomiota Pepen yhtyeen mainioon musisointiin ja ilmeikkääseen esiintymiseen. Iskelmäkaruselli oli 1960-luvun alkupuolella orkesterin ensimmäinen studiossa tehty tv-ohjelma. Samaan aikaan alkoivat myös esiintymiset Pertti "Spede" Pasasen kanssa, ensin radio-ohjelmassa "Ruljanssiriihi" ja sitten tv:ssä ohjelmassa "Speden Saluuna" Yhteistyö Speden kanssa jatkui pitkään ja Pertti "Pepe" Metsärinteen orkesteri tuli tutuksi koko Suomen kansalle. Pepen orkesteri esiintyi myös Paavo Einiön ohjelmissa sekä Niilo Tarvajärven ohjelmassa "Palapelit".
Hyvin varhain alkoi Pepen yhteistyö myös Juha "Watt" Vainion eli Junnun kanssa. Tuo pilkkalaulujen mestari kuin myös mitä herkimpien tunteiden ja elämysten sanoittajavirtuoosi ja tunteiden tulkitsija oli eittämättä yhtyeen tunnetuin laulusolisti. Unohtaa ei sovi kuitenkaan muita yhtyeen laulusolisteja, joina ovat toimineet Heikki Kauppinen, Reijo Tani ja Risto Sihvonen.
Pertti Metsärinteen orkesteri on tarjonnut kuulijoilleen matkan varrella jazzia, tanssimusiikkia ja herkkää tunnelmointia. Orkesterin imago on ollut kuitenkin sen showhenkisyys, jota on siivittänyt Juha "Junnu" Vainion sanoitukset. Ne yhdessä musiikin kanssa ovat olleet oman aikansa ja tekijöidensä kuvastin, sen ajan suosikkiviihdettä, protestointia ja suomalaisen yhteiskunnan kehitystä kuvaavia, nopeasti ajan ilmiöihin ja sattumiin reagoivaa tulkintaa.
http://www.kolumbus.fi/juhamusic/html/pertti_metsarinne.html
Palaa valikkoon
7. Helena Siltala (2004)
Helena Siltala (s. 20. heinäkuuta 1930 Helsinki) oik. Helena Kronqvist on laulaja jonka levytysura alkoi vuonna 1955. Läpimurto tuli kappaleilla "Ranskalaiset korot", "Tuuli tuo tuuli vie" ja "Pikku midinetti".
1950-luku oli suurten iskelmätähtien aikaa. Useimpia yhdisti myös rakkaus jazziin. Helena Siltalan tie yhdeksi suurista alkoi lähes tuhkimotarinan tapaan.
Ossi Aallon orkesterin suosittu vokalisti Sacy Sand oli 1953 päättänyt lähteä omille teilleen. Yhtyeen trumpetisti Rolf Kronqvist ehdotti tilalle viehättävää, 23-vuotiasta Helena Siltalaa. Koe-esiintyminen Turun VPK:lla sujui orkesterin mielestä erinomaisesti, Helena pääsi aloittamaan uransa sananmukaisesti suoraan huipulta. Tarinaan kuuluu lisäksi avioituminen Rolf Kronqvistin kanssa, joten musiikista tuli koko elämää sävyttävä säie.
Viisikymmenluku jatkui myöskin huippuseurassa, sillä Erik Lindström kutsui Helenan yhtyeensä solistiksi. Helena sai nyt laulettavakseen myös Lindströmin kynästä lähteneitä huippuiskelmiä, joihin ripautettiin usein annos jazzillisia mausteita (Ranskalaiset korot, Tuuli tuo, tuuli vie). Siltala levytti myös amerikanjazzia suomalaisin sanoin: Some Of These Days sai nyt nimen "Näinä päivinä" ja I've Found a New Baby "Neljä pientä kirjainta".
Vaikka Siltalan suurimmat hitit olivatkin Erik Lindströmin kynästä, esitti hän myös muiden kotimaisten säveltäjien tuotantoa sekä käännöskappaleita. 1960-luvun alkuvuosina alkanut tangobuumi heikensi jazzin ja jazziskelmän tekijöiden mahdollisuuksia levymarkkinoilla varsin selvästi, ja näin Helena Siltalankaan äänitteet eivät menestyneet enää aivan aikaisempien vuosien tavoin. Hän jatkoi kuitenkin suhteellisen aktiivisesti keikkailua miehensä Rolf Kronqvistin yhtyeen kanssa aina vuoteen 1968 saakka. Tämän jälkeen Siltala on esiintynyt satunnaisesti erilaisten orkestereiden solistina. 1990-luvulla hän on myös levyttänyt englanninkielistä jazzohjelmistoa esimerkiksi Suomen äänitearkisto ry:n vuonna 1993 julkaisemalla levyllä Other side.
http://pomus.net/001674
Palaa valikkoon
8. Antti Pirtinheimo (2004)
Kauhavalla vuonna -28 syntynyt, mutta 6-vuotiaana etelään muuttanut Antti katsoo olevansa stadilainen. Hänen soittointonsa ja harjoittelutarmokkuutensa ilmeni jo 1940-luvun puolessa välissä. Musiikkielämä Suomessa ryöhähti huikeaan menoon sodan jälkeen, jolloin jazzista tuli nuorison musiikkia, "tämän päivän heviä".
Pave Einiö kumppaneineen alkoi perustaa jazzkerhoja ja järjestää orkesterikilpailuja. Vuoden 1948 kisaan Antti Pirtinheimo osallistui kitaristi Sami Ahokkaan kokoaman bändin jäsenenä - tuloksena kolmas sija, mutta tenorisarjassa Antti oli ykkönen eli sai SM-tittelin. Siitä alkoi legendaksi kehittyminen. Ahokkaan bändi sijoittui toiseksi vuoden 1949 kisassa ja Pirtinheimo korjasi toisen kerran tenoripalkinnon. Seuraava vuosi1950 toi bändille ykkössijan j aAntti jatkoi voittokulkuaan tenorien ykköspalkinnolla. (Myös kapellimestari palkittiin kitaristina.)
Sitten RYTMI-lehden äänestyksiin. Lukijat olivat Pirtinheimon kannalla niin vuonna 1950, 1951 kuin olympiavuonnakin. Väkisin tulee mieleen Michael Schumacherin ylivoimaisuus omassa lajissaan.
Voittajista koottiin 1950 orkesteri nimellä "The Finnish All Stars", joka sekä levytti (mm. "Pakaste"), että teki mittavan ja arvostelijat positiivisesti yllättäneen kiertuematkan Ruotsiin. Suuren yleisön korvissa Antti Pirtinheimon läpimurto tapahtui Ossi Aallon riveissä. Sekstetti levytti mm. "Embryo"-nimisen jazzhitin, joka löytyy nykymuodossa Jazz&PopArkiston CD-sarjassa.
Aallon pestin jälkeen Pirtinheimo soitti kuusi vuotta Jorma Weneskosken kvintetissä. Nyt 76-vuotias legenda pitää edelleen soittokuntoa yllä, useimmiten kesäpaikan rauhassa, jossa "hirvet kuuntelee ikkunan takana".
Antti Pirtinheimo on ns. vakava humoristi, joka tekee hulluja juttuja täysin vakavalla
naamalla. Muilta salaa hän saattoi täyttää tenorin rännin erilaisella pikku tilpehöörillä ja tultuaan mikrofonin ääreen puhaltamaan ei saanutkaan ääntä torvestaan! Siinä naama punaisena aikansa yritettyään hän "huomasi" tyhjentää fonin sisällön lattialle yleisön höröttäessä. Tukkeiden poistuttua soittokin alkoi sujua. Tai hän varusti ennen lavalle tuloa fonin kuminauhalla, joka väänsi suukappaleen sivuun puhallustauon aikana. Alkaessaan jälleen soittaa ei suukappale ollutkaan vakiopaikallaan, joten maestro haukkasi ensin pelkkää ilmaa!
http://pomus.net/001633
Palaa valikkoon
9. Sven Nygård (2005)
V. 1931 syntynyt Sven Nygård tunnetaan ennen kaikkea ansioituneena big band-musiikin tekijänä eli kapellimestarina, sovittajana, säveltäjänä ja soittajana. Suurten orkesterien kanssa Nygård on toiminut jo 50 vuoden ajan ja ensi syksynä lokakuussa häneltä onkin luvassa mm. erityinen juhlakonsertti.
Nygård aloitti muusikon uransa synnyinseudullaan Pietarsaaressa v. 1948 Kai Heidenbergin Trion saksofonistina, soitettuaan sitä ennen lapsena hanuria. Hän perusti Pietarsaareen jo v. 1955 big bandin, muuttaen sitten v. 1958 Helsinkiin opiskelemaan Sibelius Akatemiaan säveltämistä Nils Erik Fougstedin johdolla. Hänet pestattiiin pian Ossi Aallon orkesteriin ja sitten Taito Vainion orkesteriin 11 vuodeksi. Nygård soitti 1960-luvulla vakituisesti myös Ossi Runteen kvintetissä ja usein myös Radion Tanssiorkesterissa.
1970-luvulla Nygård toimi pääasiassa musiikin opettajana Espoossa ja Sipoossa, alkaen mm. johtamaan Grani Big Bandia v. 1978 peräti 30 vuoden ajaksi. Jasossa hän on ollut soittajana vuodesta 1976 aina 1990-luvun puoliväliin saakka. Lisäksi Nygård on johtanut Not So Big Bandia sekä Mosabacka Big Bandia, jonka vetäjänä hän on edelleenkin.
Tenorisaksofonistina tunnettu Nygård on tehnyt satoja sovituksia ja sävellyksiä ja ollut mukana lukuisissa Gramexin listaamissa äänityksissä (yli 6000 uraa). Hän on saanut ansioistaan mm. Classic Jazz-yhdistyksen Armstrong-palkinnon v. 1999 ja Suomen Big Band-yhdistyksen Count Basie -mitalin v. 2003.
http://www.kolumbus.fi/juhamusic/html/orkesterit.html
Palaa valikkoon
10. Heikki Sarmanto (2005)
Heikki Veli Uolevi Sarmanto (s. 22. kesäkuuta 1939 Helsinki) on Suomessa monessa yhteydessä mainittu Suomen kansainvälisesti arvostetuimmaksi suomalaiseksi jazztekijäksi. Hänen musiikillinen saldonsa on poikkeuksellisen monitahoinen ja ansiokas. Sarmanto on saavuttanut arvostetun aseman niin tuotteliaana, musiikillisia raja-aitoja rikkovana säveltäjänä kuin tyylitietoisena pianistina ja kansallisen jazzelämän innovaattorina. Sarmanto on asunut New Yorkissa. Niissä New Yorkin musiikkipiireissä missä Sarmanto tunnetaan, hänen musiikkia ei kuvata jazzperinteen mukaiseksi, koska hänen sävellyksistään puuttuu jazzperinteelle ominainen pulssi ja afroamerikkalainen sävelkieli.
Sarmanto on tuottelias ja Suomen musiikin raja-aitoja rikkova säveltäjä ja pianisti. Nykyään hänen musiikkinsa arvostus vaihtelee erittäin laajasti. Monet ihailevat hänen sävellyksiään ja soittoaan, mutta nuorempi jazz-sukupolvi ei usein näe Sarmannon suuntausta omakseen. Jo niinkin varhain kuin vuonna 1970 hän sai vastaanottaa jazzillisista ansioistaan Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnon. Seuraavana vuonna voitti Montreux'n jazzfestivaalilla niin yhtye- kuin pianistisarjankin. Samoihin aikoihin Sarmanto sai johdettavakseen maan korkeimman musiikillisen opinahjon Sibelius-Akatemian vastaperustetun jazzstudion, josta sittemmin 80-luvun alussa kasvoi virallinen jazzmusiikin osasto.
Sarmannon saama tilaustyö suomalaisen musiikin päiville Lontooseen vuonna 1974 oli osaltaan alkusysäys Suomen ainoan ammattimaisen big bandin UMO Jazz Orchestran syntyyn. Tästä Sarmannon johtamasta Finnish Jazz Workshopin soittajistosta ja ideasta kehkeytyi vuotta myöhemmin UMO, joka vakinaistettiin 80-luvun alussa. UMO:n taiteelliseksi johtajaksi hänet nimettiin v. 1998.
Säveltäjänä Heikki Sarmanto on ennakkoluuloton ja alati utelias kokeilija, jonka teokset ovat kehityksen myötä kasvaneet suuriin mittasuhteisiin. Jazzin perinne, klassinen musiikki sekä kahlitsematon avantgarde lomittuvat luontevasti hänen musiikissaan. Tyypillistä Sarmannon näkemykselle on, että hän ensimmäisenä Suomessa sulautti jazzin genreen klassisen koulukunnan vokalisteja. Runouden merkitys on Sarmannolle ollut aina suuri, ja nimenomaan suomalainen runous on säilynyt hänelle pysyvänä inspiraation lähteenä.
Toista kotiaan New Yorkissa pitävä Sarmanto on työskennellyt Yhdysvalloissa mm. Sonny Rollinsin kanssa ja orkestroinut tämän saksofonikonserton. Konsertto tenorisaksofonille ja sinfoniaorkesterille kantaesitettiin Tokiossa vuonna 1986. Vaikka Heikki Sarmanto pohjimmaltaan tunnustautuu bebop-muusikoksi, on hän paljon kuultu pienyhtyemuusikko tyylillisesti hyvin erilaisissa yhteyksissä. Sarmannon tuotanto on poikkeuksellisen hyvin taltioitu äänilevyille.
http://www.sarmanto.com/
Palaa valikkoon
11. Jukka Haavisto (2006)
Juhani "Jukka" Haavisto (s. 5. kesäkuuta 1930, Alajärvi) on suomalainen muusikko. Hän on toiminut lauluntekijänä ja vaikuttanut useissa kokoonpanoissa vibrafonisti-hanuristina. Haavisto on muusikonuransa lisäksi toiminut mainos- ja markkinointialalla mutta teki myös jazztoimittajan töitä televisioon ja radioon TES-TV:lle ja Yleisradiolle.vuodesta 1959 1990-luvulle, jolloin jäi eläkkeelle.
Jukka Haavisto pitää kaikenlaisesta jazzista, mutta erityisesti hänen lempimusiikkiaan on swing-tyylinen jazz, minkä kuulee selvästi hänen svengaavassa ja iloisessa soitossaan. Hänen levytetyt omat sävellyksensä ovat lähinnä iskelmiä, joista voidaan mainita esimerkiksi Jonojenkka, Kesän muistot, Rautalankatango sekä Marjatta Leppäsen esittämä Primaballerina. Haavisto on tehnyt myös muutamia sanoituksia sekä kirjoittanut libreton Jorma Panulan kirkko-oopperaan "Suurin on rakkaus".
Jukka Haavisto on ollut hyvin aktiivinen musiikkialan järjestötoiminnassa. Hän toimi Suomen Muusikkojen liiton järjestösihteerinä vuosina 1957-59. Haavisto kirjoitti vuonna 1991 ensimmäisen suomalaisen jazzin historiikin "Puuvillapelloilta kaskimaille", jota varten hän teki runsaasti haastatteluja ja keräsi äänitteitä ja muuta materiaalia. Tämä oli ratkaiseva alkusysäys Suomen Jazz-arkiston perustamiselle joulukuussa 1991. Haavisto toimi myöhemmin Suomen Jazz & Pop Arkistoksi nimensä muuttaneen arkiston johtajana aina lokakuuhun 1997 saakka. Tänä aikana arkisto mm. julkaisi 7 osaa suomalaisen jazzin historiasta kertovia CD-levyjä sekä järjesti näyttelyitä ja muita tapahtumia. Haaviston keräämiä historiallisia jazzäänitteitä kuultiin myös Yleisradion "Nauhallista jazziltaa" -ohjelmissa.
Jäätyään eläkkeelle arkistonjohtajan toimesta Haavisto perusti Suomen Kevyen Musiikin Museon Kannatusyhdistyksen vuonna 1997. Hän toimi museon toiminnanjohtajana vuoteen 2004 saakka. Museo avasi verkkomuseon www.pomus.net Internetiin joulukuussa 2004.
Haaviston pojat Janne (mm. J. Karjalainen ja Mustat Lasit ja Laika & The Cosmonauts) ja Olli (mm. J. Karjalainen, Mikko Kuustonen, Freud, Marx, Engels & Jung ja Tuomari Nurmio) ovat kumpikin menestyneitä muusikoita. Tytär Susanna Haavisto on tunnettu näyttelijä-laulaja.
Jukka Haavistolle on myönnetty ansioistaan suomalaisen jazzin ja kevyen musiikin hyväksi vuonna 1995 Suomen Jazzliiton Andania-palkinto, vuonna 1995 Classic Jazz ry:n Louis Armstrong -palkinto sekä vuonna 2000 Elvis ry:n Prix ELVIS.
http://pomus.net/001627
Palaa valikkoon
12. Pentti Lasanen (2006)
Pentti Lasanen (s. 19. syyskuuta 1936 Kotka) on suomalainen säveltäjä ja sovittaja. Hän oli perustaessaan vuonna 1958 Four Cats -yhtyettä PSO-levy-yhtiön johtotehtävissä.
Pentti Lasaselle on aina ollut jazz-musiikki erittäin läheistä. Vuonna 1965 hän osallistui Eurovision laulukilpailujen Suomen karsintaan kappaleella Vanha kunnon Dixieland, jonka sävellyksestä ja sanoituksesta vastasi Åke Granholm. Vuoden 1971 Syksyn Säveltä varten muodostettiin kvartetti Lasaset, jossa Pentin ohella esiintyivät Martti Metsäketo, Irma Tapio ja Monica Aspelund. Kilpailukappaleena oli Kumpaa tietä kuljet, jonka sävelsi Erik Lindström ja sanoitti Saukki. Vuoden 1985 Syksyn Sävelen voitti Pentti Lasanen kappaleella Luoksesi jään.
Pentti Lasanen on soittanut mm. Ronnie Kranckin yhtyeessä, Radion tanssiorkesterissa ja Rauno Lehtisen yhtyeessä. Jazz-musiikin parissa hän on työskennellyt Antti Sarpilan kanssa ja johtamalla Finnair Pilot's Big Bandia.
Vuonna 1992 hän sai muusikon urastaan Louis Armstrong -palkinnon.
http://www.bigswing.fi/lasanen.htm
Palaa valikkoon
13. Esa Pethman (2007)
Esa Pethman (s. 17. toukokuuta 1938 Kuusankoski) on suomalainen jazzmuusikko. Pethmania pidetään yhtenä suomalaisen jazzin kärkihahmoista ja suomalaisen bebopin tienraivaajana.
Pethmanin pääsoitin on saksofoni, mutta hän soittaa myös huilua, jonka soittamista hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa. Hän soitti 1960-luvulla veljensä Anssin kanssa monissa orkestereissa, muun muassa Radion Tanssiorkesterissa. Suomen lisäksi hän on tehnyt kiertueita myös Tsekkoslovakiaan ja Puolaan. Hänen sävellyksensä ovat herättäneet huomiota omaleimaisuudellaan.[1]
Siirryttyään Helsinkiin Pethman soitti 1959-1963 saksofonia ja huilua Erkki Melakosken yhtyeessä, joka esiintyi mm. Laila Kinnusen säestäjänä MTV:n Kuukauden suositut -ohjelmassa. Vuonna 1962 hän perusti oman kvartetin. Mukana olivat rumpali Anssi Pethman, pianisti Heikki Sarmanto ja basisti Tapani Tamminen. Laulusolistina oli toisinaan Carola ja rummuissa vieraili usein Matti Koskiala.
Avantgarde-yhtye saavutti kansainvälistä huomiota laajoilla kiertueillaan Tshekkoslovakiassa 1962 ja Puolassa 1963 sekä esiintymisillään Landskronan (1963) ja Montreauxin festivaaleilla (1967).
Samoihin aikoihin Pethman ryhtyi opiskelemaan huilunsoittoa Sibelius-Akatemiassa ja oli 1961-1963 Reino Veijalaisen oppilaana. Hän soitti huilua 1966-1968 Suomen Kansallisoopperan orkesterissa ja samanaikaisesti sekä Radion Tanssiorkesterissa että mitä erilaisimmissa studiokokoonpanoissa radiossa, levytyksissä ja elokuvasoitoissa. 1979-1982 hän oli Helsingin Työväenyhdistyksen puhallinorkesterin johtaja. Syksyllä 1990 hänet kiinnitettiin Turun kaupunginteatteriin kapellimestari-huilistiksi.
Pethman alkoi kiinnostua säveltämisestä 1960-luvun alkuvuosina. Aluksi syntyi jazzteemoja ja sovituksia yhteistyössä Heikki Sarmannon kanssa. Sittemmin on syntynyt joukko viihdeorkesteriteoksia Radion Viihdeorkesterin käyttöön, puhallinorkesteriteoksia, laulusarjoja, lastenlauluja ja iskelmiä.
Teokset ovat merkittäviä ensiksikin siksi, että niissä on ratkaistu uudella ja raikkaalla tavalla jazz- ja jousiryhmäsuhde. Jousia ei ole haluttu sulauttaa bebopryhmään sen "viihteelliseksi", sentimentaaliseksi lisäksi, vaan ne säilyvät askeettisena ja kamarimusiikillisena vastavoimana. "Vieraannuttamisajatuksen" kummina oli Erkki Melakoski, joka sovitti teosten jousikvartettiosuudet.
Sävellyksille on ominaista toisaalta raaka bebop-ilme, toisaalta pelkistynyt kamarijazz, ripaus Dave Brubeckin ja Modern Jazz Quartetin henkeä. 5/4-jakoinen "The Flame" onkin "Take Fiven" suomalainen sisaruskappale.
Jazzteosten jälkeen Pethman on säveltänyt parikymmentä viihdeorkesteriteosta.
Pethman on osallistunut menestyksekkäästi useisiin sävellyskilpailuihin, mm. Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry:n lastenlaulukilpailuun teoksellaan "Laulu Kissalle" (Paula Hiekkala) ja Vantaan orkesterin viihdesävellyskilpailuun 1989 teoksella "Say It Tomorrow".
Vuonna 2007 soittamisen katkaisi hetkeksi aivoinfarkti. Pethman kuitenkin toipui kohtauksesta ja keikkailee edelleen. Jazzin lisäksi Pethman on tehnyt uran myös iskelmämusiikin parissa.
Pethman asuu nykyään vaimonsa kanssa Perttelissä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Esa_Pethman
Palaa valikkoon
14. Eero Koivistoinen (2007)
on suomalainen jazzmuusikko ja säveltäjä. Hänen instrumenttinsa on saksofoni. Häntä pidetään yhtenä suomalaisen jazzin suurimmista nimistä.
Koivistoisen ensimmäinen soitin noin 11-vuotiaana oli viulu, jolla hän soitti barokki- ja kamarimusiikkia. 16-vuotiaana hän vaihtoi alttosaksofoniin, koska hän oli tykästynyt jazzmusiikkiin. Myöhemmin hän vaihtoi alttosaksofonista tenori- ja sopraanosaksofoneihin. 1960-luvun puolivälissä Koivistoinen aloitti opiskelut Sibelius-Akatemiassa: Siellä hänelle saksofonin soittoa opetti Eero Linnala ja säveltämistä Aulis Sallinen.
Koivistoisen ensimmäinen yhtye oli kokeilevaa avantgarde- ja fuusiojazzia soittava trio, jossa rumpalina toimi Edward Vesala ja basistina Pekka Sarmanto. Vuonna 1967 Koivistoinen liittyi Blues Sectioniin, jota on pidetty Suomen ensimmäisenä proge-yhtyeenä.
Vuonna 1967 vastaperustettu Suomen Jazzliitto myönsi ensimmäisen Yrjö-palkinnon Koivistoiselle. Vuonna 1968 ilmestyi hänen ensimmäinen sooloalbuminsa Valtakunta. Seuraavana vuonna Koivistoisen kvartetti voitti yhtyekilpailun Montreaux'n jazz-festivaaleilla Sveitsissä. Voittoa on pidetty ensimmäisenä suomalaiselle jazzille osoitettuna kansainvälisenä tunnustuksena, ja sen ansiosta yhtye pääsi esiintymään Newportin jazz-festivaaleille Yhdysvaltoihin.
1970-luvun alussa Koivistoinen opiskeli Yhdysvalloissa; Berklee College of Music, Bostoniin. 1970-luvulta lähtien Koivistoinen on opettanut Sibelius-Akatemiassa ja Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa. Vuonna 1975 Koivistoinen oli mukana perustamassa Uuden Musiikin Orkesteria ja soitti yhtyeen riveissä aina vuoteen 1990. Myöhemmin vuosina 1996-1998 hän toimi yhtyeen taiteellisena johtajana.
Vuonna 1973 Eero Koivistoinen Music Society julkaisi fuusiojazz-albumin Wahoo! On väitetty, että LP:itä olisi alun perin painettu vain 600 kappaletta, ja että niistä saisi nykyään maksaa yli 500 dollaria. Tämä kulttilevyksi mainittu albumi, kuten monet muutkin Koivistoisen levyt, on kuitenkin julkaistu vuosituhannen vaihteessa uudelleen CD-muodossa.
Vuonna 1981 Koivistoinen voitti Euroopan yleisradiounionin sovituspalkinnon Nording-kilpailussa Jerseyssä teoksellaan "Ultima Thule" ja vuonna 1983 hänen 1980-luvun alussa perustamansal levy-yhtiö Pro Records julkaisi samannimisen albumin. Vuonna 1987 hän voitti Luovan Säveltaiteen Edistämissäätiön sävellyskilpailun big bandille teoksellaan "Kukonpesä".
Vuosituhannen vaihteessa Koivistoinen kiinnostui etnisestä musiikista: toisaalta vuonna 1998 hän julkaisi senegalilaisten muusikoiden kanssa albumin Eero Koivistoinen and Senegalese Drums ja toisaalta vuonna 2002 albumin Utu, joka koostui hänen jazzkvartetille sovittamistaan suomalaisista kansanlauluista sekä vuonna 2003 Johanna Iivanaisen kanssa albumin Suomalainen, jolla Iivanainen lauloi Koivistoisen sovittamaa suomalaista populaarimusiikkia sekä tämän omia sävellyksiä.
Koivistoinen on kuitenkin jatkanut myös fuusion parissa vuonna 2001 julkaistulla albumillaan Helium sekä uudistuneen Eero Koivistoinen Music Societyn albumilla X-Ray vuodelta 2006. Vuonna 2005 hän myös sävelsi kappaleita The Five Corners Quintetille ja soitti yhtyeen esikoislevyllä Chasin' the Jazz Gone By joka ylsi parhaimmillaan suomen albumilistan sijalle 21.
Koivistoinen on jazzin lisäksi säveltänyt muun muassa Helsingin kaupunginteatterille baletin "Äiti Maa" vuonna 1979, tehnyt Yleisradiolle radiokoosteen "Suomi - maailman majakka" vuonna 1996, Charles Baudelairen runoelman innoittamana sarjan "Pahan kukkia", sekä Radion sinfoniaorkesterille sarjan "Round about Monk".
http://www.eerokoivistoinen.com
Palaa valikkoon
15. Markku Johansson (2008)
Markku Henrik Johansson (s. 22. maaliskuuta 1949 Lahti) on yksi Suomen laaja-alaisimmista musiikin ammattilaisista. Vuodesta 1970 alkaen hän on toiminut ammattimaisesti trumpetin ja flyygelitorven soittajana, sovittajana, säveltäjänä ja kapellimestarina. Markku Johanssonin uravalinta oli luonteva, sillä hänen molemmat vanhempansa työskentelivät musiikin parissa. Hänen instrumenttinsa ovat trumpetti ja flyygelitorvi.
Alun perin hän opiskeli pianonsoittoa ja trumpetti astui kuvaan mukaan vasta teini-iässä. Ensimmäisenä kiinnostuksen kohteena oli klassinen musiikki, jota hän opiskeli Lahden konservatoriossa ja myöhemmin Sibelius-Akatemiassa.
Yhdeksi käännekohdaksi Johanssonin elämässä muodostui 1970-luku, jonka alussa hän muutti kotikaupungistaan Heinolasta Helsinkiin. Tuolloin hän tuli tunnetuksi muusikkona Pepe ja Paradise -yhtyeestä, mutta aloitti myös uransa sovittajana ja studiomuusikkona äänilevy-yhtiöissä, Yleisradiossa sekä MTV:ssä. Levytyksissä ja nauhoituksissa Markku Johansson on toiminut kapellimestarin, sovittajan, soolosoittajan ja orkesterinjäsenen tehtävissä.
Seitsemänkymmentäluvulla Johansson kiinnostui erityisesti jazzmusiikista ja otti sivusoittimekseen pehmeä-äänisen flyygelitorven. Vuosina 1976-77 seurasi opintomatka New Yorkiin, jossa hänen opettajinaan toimivat Thad Jones, Carmine Caruso ja Lew Soloff. Big band- ja studio-orkestereiden lisäksi Markku Johansson on tehnyt yhteistyötä useimpien suomalaisten jazzmuusikoiden kanssa pienemmissä kokoonpanoissa. Hän on esiintynyt Yleisradion edustajana mm. Saksassa, Hollannissa, Belgiassa, Englannissa, Unkarissa, Venäjällä, Virossa, Islannissa, Tanskassa sekä Ruotsissa ja Norjassa.
Syksyllä 1993 Johansson vastaanotti parikin merkittävää huomionosoitusta: Suomen Jazzliitto palkitsi hänet vuotuisella Yrjö-palkinnolla; samoihin aikoihin soitintehdas Antoine Courtois Pariisista luovutti Johanssonille lahjaksi tehtaan valmistaman uuden flyygelitorven. Kullervo Linnan säätiön palkinnon Johansson sai 1996 monipuolisesta työstään kevyen musiikin saralla. Johansson voitti vuonna 2000 ELVIS ry:n järjestämän valssisävellyskilpailun. Suomen Muusikkojen liiton tunnustuspalkinnon hän sai joulukuussa 2002. Johansson vastaanotti 6.12.2003 Tasavallan presidentin myöntämän Suomen Leijonan I luokan ritarimerkin.
Viihdemusiikkiin erikoistuneen Vantaan viihdeorkesterin kapellimestarina Johansson on ollut vuodesta 1988 alkaen. Vantaan viihdeorkesterin ohella hän on vieraillut johtamassa valtaosaa maamme sinfoniaorkestereista. Markku Johansson on UMO:n perustajajäsen ja oli orkesterin trumpetistina vuoteen 1983 asti. Orkesterin vakituisena kapellimestarina hän toimi kausina 1992-93.
Markku Johanssonin veli on viihdemusiikin moniottelija Nacke Johansson
http://www.vantaanviihdeorkesteri.fi/
Palaa valikkoon
16. Juhani "Junnu" Aaltonen (2008)
Juhani Antero Aaltonen (s. 12. joulukuuta 1935 Kouvola) on suomalainen jazzmuusikko. Hän on suomalaisen jazzmusiikin yksi merkittävimmistä tenorisaksofonisteista ja huilisteista.
Monille nuorempien polvien kotimaisille saksofonisteille suurena esikuvana toiminut Aaltonen aloitti muusikon uransa jo 1950-luvun lopulla. 1960-luvulla hän soitti silloisten modernistien, mm. Edward Vesalan, Otto Donnerin, Heikki Sarmannon ja Paroni Paakkunaisen kanssa. Vuonna 1968 hänelle myönnettiin Jazzliiton Yrjö-palkinto, ja 1970-luvun alussa hän liittyi legendaariseen Tasavallan Presidentti -yhtyeeseen. Umo Jazz Orchestrassa (silloisessa Uuden Musiikin Orkesterissa) hän oli mukana sen perustamisesta vuodesta 1975 lähtien aina vuoteen 1986, jolloin hän sai valtion 15-vuotisen taiteilija-apurahan. UMO-vuosinaan hän jatkoi yhteistyötään Sarmannon, Vesalan ja Donnerin kanssa. Hän soitti 1970-luvun lopulla myös norjalaisen Arild Andersenin kvartetissa eri puolilla Eurooppaa ja teki kaksi levyä maailmankuululle ECM-yhtiölle.
Viime vuosikymmenellä Aaltonen pysyi poissa jazzelämästä. Musiikki ja improvisointi muissa yhteyksissä olivat kuitenkin tuolloinkin olennainen osa hänen elämäänsä. Vuonna 2001 perustettu Juhani Aaltonen Trio on tätä nykyä yksi koko Euroopan parhaista ja omaleimaisimmista jazzyhtyeistä. Se on konsertoinut monissa Euroopan maissa ja useissa kotimaan jazztapahtumissa. Trion konsertit ja levyt, Mother Tongue (TUM, 2003) ja Illusion of a Ballad (TUM, 2006), ovat saaneet maailmanlaajuisesti erinomaisia arvosteluita.
Juhani Aaltoselle musiikki on tapa ilmaista suuria ja syviä asioita. Hänelle musiikin olennainen sisältö on hengellinen sanoma. Hengellisyys on sitä, että musiikin olennaisin sisältö tulee taiteilijasta sisältä päin. Sanoma on jotakin mitä haluaa kertoa musiikillaan: ei vain musiikillisia vaan aivan muita asioita. Musiikki on sanaton kieli, joka sisältää myös pehmeitä ja sisäisiä arvoja. Ihmisten kuunnellessa musiikkia, olettaen että se on hyvää, he kuulevat nuo arvot. Silloin he alkavat ajatella omassa mielessään ja elämässään olevia asioita.
http://juhaniaaltonen.com/
Palaa valikkoon
17. Kari Fall (2009)
Kari Fall (synt. 1943) – mies ja ääni - on tehnyt pitkän uran laulajana. Hän aloitti laulamisen jo Cantores Minores poikakuorossa 10 vuotiaana ja siitä lähtien hän on esiintynyt Suomen eturivin muusikoiden rinnalla. Musiikkigenret jazz, evergreen, koti- ja ulkomainen iskelmä ovat Fallin ominta alaa. 1960-luvulla oli tyypillistä, että musiikki esitettiin suomenkielellä. Fallille suomenkielellä laulaminen tuotti vaikeuksia, koska hän asui osan lapsuudestaan Argentiinassa ja painotti suomenkieltä eri tavalla. Fall lauloikin mieluimmin englanniksi, espanjaksi ja italiaksi. Sama linja on jatkunut läpi Fallin uran.
Ensimmäisen orkesterin Fall perusti Paroni Paakkunaisen kanssa vuonna 1958, vain 15 vuotiaana. Paria vuotta myöhemmin (-60) hän voitti Suomen mestaruuden iskelmälaulun ulkomaalaisen tekstin sarjassa. Samana vuonna hän voitti Suomen rocklaulun mestaruuden. Ensimmäinen levytys tapahtui myös vuonna 1960 Kuiskaile hiljaa tai tyttö pelästyy (Down by the riverside). Levyä myytiin n. 4000 kpl.
Fall laului Me kolme lauluyhtyeessä joka voitti Suomen countrylaulu mestaruuden (joko -63 tai -64). Kokoonpano myös teki levyn ja radionauhan.
Tv-teki tuloaan suomalaisten olohuoneisiin ja Fall vieraili useasti mm. Laila Kinnusen vetämässä Kuukauden Suositut ohjelmassa.
1960-luvulla Fallin soittokaverit olivat sen ajan – ja moni yhä edelleen – Suomen kärkikaartia. Nimet Raimo Henrikson, Pentti Lasanen, Matti Oiling, Juhani Aalto, Kai Lind, Leo Lindholm, Matti Viljanen, Harri Kahramo, Reino Lehtevä, Jörgen Petersen, Arto Alaspää, Pekka Leander, Martti Lappalainen, Kai Backlund, Hannu Saxelin, Tapani Kansa, Simo Salminen jne. jne. ovat Suomen musiikkikentän vahvoja tekijöitä.
- Koko 60-luku oli kulta-aikaani, silloin oli valtavasti töitä, Fall kertoo.
1970-luvun alkua sävytti yhteinen bändi Miso Misicin (Laila Kinnusen ent. mies) kanssa. Trion keikat olivat pääasiassa ravintoloissa: Hotelli Intercontinental, M-klubi, Kalastajatorppa ja Marina Palace. Naissolisti vaihteli Laila Kinnusesta, Monica Aspelundiin ja Inga Suliniin. Musiikkigenret funky ja soul tulivat mukaan jazzin ja iskelmien rinnalle.
Ravintolakeikkojen lisäksi Fall teki studiomuusikon töitä basistina ja taustalaulajana. Vuonna 1977 hänet muistetaan Suomen euroviisuedustaja Monica Aspelundin taustakuorosta viemässä eurooppalaisille Lapponiaa. Samana vuonna hän aloitti myös Teuvo Nummelan orkesterissa Kalastajatorpalla ja bändi säesti kansainvälisiä tähtiä (Eartha Kitt, Delta Rythm Boys, Deep River Boys, Lill Babs).
1980-luvulla jatkui ravintolamuusikon työ. Uusia aluevaltauksia olivat esiintymiset Kuhmon Kamarimusiikkijuhlilla useampana vuotena peräkkäin sekä Kansallisteatterin orkesterissa soittaminen.
- Vuonna 1992 tuli lama ja ravintolatyöt loppuivat. Soitin kaiken kaikkiaan 22 vuotta ravintoloissa, Fall muistelee.
1990- luvulla Fall esiintyi bandien solistina sekä jazz-tapahtumissa.
Tv- sävytti myös uran seuraavaa nousua. 2000-luvun alussa Seppo Hovi pyysi Fallia ohjelmaan ja esiintymisen myötä häntä pyydettiin levyttämään evergreenejä. Levy valmistui Tuomo Tanskasen, Pekka Toivasen ja Tomi Parkkosen kanssa. Levyllä esiintyy myös Mill Hill BB, jonka solistina Fall toimii.
Viime vuosina Fall on esiintynyt edelleen eri big bandien solistina ja lisäksi Pentti Lasasen orkesterin ja Vantaan Viihdeorkesterin sekstetin solistina.
- Soitan ja laulan edelleen monen loistavan muusikon kanssa. Toistaiseksi on keikkoja riittänyt, Fall toteaa.
Palaa valikkoon
18. Olli Ahvenlahti (2009)
Olli Ahvenlahti (s. 6.8.1949) on luonut komean uran yhtenä merkittävänä ammattilaisena Suomen musiikin kehityksessä 1970- luvulta aina näihin päiviin. Ahvenlahti on tullut tutuksi ja kolmelle sukupolvelle musiikinystäviä. Hänet tunnetaan pianistina, säveltäjänä, kapellimestarina, sovittajana, jazzmuusikkona sekä suosittuna tv-esiintyjänä. Olli Ahvenlahti on koko uransa ajan saattanut yhteen jazzin, teatterin sekä iskelmällisen viihteen genrejä. Tyylillisten raja-aitojen murtajana hänen merkityksensä maamme musiikkimaailmassa on merkittävä.
Jo vuonna 1959 Suomen television lastenohjelmasarjassa ”Musikaaliset Muksut” debyyttinsä tehnyt Ahvenlahti on esiintynyt julkisuudessa 50 vuoden ajan joko pianon ääressä tai orkesterien edessä. Televisiosta hänet tunnetaan 1970–1980-1990 lukujen YLE:n sekä MTV-ohjelmistaan, Euroviisujen Suomen kapellimestarionnistaan vuosina 1991-1999, lukuisista omista YLE tv-musiikkiviihdesarjoistaan sekä vuosistaan Vesa-Matti Loirin kanssa MTV/Spede-tuotanto supersuosituissa viihdesarjoissa. Myös teatterimaailma ja teatterimusiikki on Ahvenlahdelle hyvin tuttua varsinkin Komediateatteri Arenan aktiivivuosien myötä.
Sävellystyötä Ahvenlahti on tehnyt aktiivisesti 1970-luvulta lähtien. Tuotanto sisältää omien soololevyjen sekä Yle-kantanauhojen lisäksi runsaasti musiikkia elokuviin, teatteriin ja tv-sarjoihin. Ahvenlahden sävellyksiä ovat tulkinneet mm. Vesa-Matti Loiri, Arja Koriseva, Heikki Kinnunen, Irina Milan, Fredi, Kristiina Halkola, Jukka Sipilä, Paula Koivuniemi, Kai Hyttinen, Pepe Willberg ja Johanna Iivanainen.
Jazzpianistin ja jazzsäveltäjän ura alkoi 1960 luvun lopussa. 1970-luvulla Love Recordsille levyttämänsä kaksi albumia ovat nauttineet suurta arvostusta alan harrastajien parissa. Levytystyö on jatkunut aktiivisena myös seuraavilla vuosikymmenillä. Jotkut 1970-luvun levytykset ovat päätyneet uusiokäyttöön dj-maailmassa julkaistuina uusina sämplättyinä versioina.
Pianistina Ahvenlahti on esiintynyt monien maailman tähtien kanssa. YLE Teema esitti 2008 konserttitaltioinnin Dizzy Gillespien kanssa. Konsertteja Ahvenlahti on tehnyt myös mm Eartha Kittin, James Moodyn, Benny Golsonin, Arturo Sandovalin sekä Sam Riversin kanssa. Ahvenlahti oli myös UMO Jazz Orchestran pianisti vuosina 1977–82.
Pianonsoiton opintoja Sibelius-Akatemian jälkeen Ahvenlahti on säännöllisesti suorittanut New Yorkissa Andy Lavernen, Jim McNeelyn, Ted Rosenthalin sekä Mark Soskinin johdolla.
Olli Ahvenlahti viettää vuonna 2009 omien 60-vuotissyntymäpäiviensä lisäksi siis myös 50-vuotistaiteilijajuhlaansa.
Palaa valikkoon
