IBBF: Festivaalin ulkopaikkakuntalaiset kävijät jättävät Imatralle 2,4 miljoonaa euroa

Jyväskylän yliopiston humanistisen tiedekunnan musiikin laitoksen musiikkitieteen opiskelija Hanna Luoma teki pro gradu tutkielman Imatra Big Band Festivalin epäsuorista taloudellisista vaikutuksista sekä festivaaliyleisön musiikillisia mieltymyksiä kesällä 2010.

Tutkielmasta voi tehdä johtopäätöksiä, jonka mukaan ulkopaikkakuntalaiset festivaalikävijät (Imatran ulkopuolelta tulevat noin 58,2 % kävijöistä) jättävät Imatralle keskimäärin 2,4 miljoonaa euroa.

Kokonaan Etelä-Karjalan ulkopuolelta kävijöitä on 38,6 % ja he tuovat Imatralle rahaa noin 1,59 miljoonaa euroa. Keskimääräinen päivittäin käytetty rahamäärä on 82,80 euroa. Luku ei sisällä festivaalin pääsylippuihin käytettyjä varoja.

Eniten ulkopaikkakuntalaiset käyttivät rahaa ravintolapalveluihin, majoitukseen, marketteihin ja kioskeihin, liikenteeseen sekä muihin ostoksiin.

Festivaalin liikevaihto on noin 850 000 euroa, josta se saa julkista avustusta 100 000 euroa. Imatran kaupungin osuus on 80 000 euroa. Festivaalin konserttitarjonnasta lähes puolet on ilmaiskonsertteja. Voidaan todeta, että kaupunki saa antamansa avustukset moninkertaisena takaisin festivaalivieraiden kulutuksen myötä.

Tutkimuksessa todetaan, että konserttikävijät näkivät festivaalin myönteisenä koko Imatran kannalta. Festivaalille houkuttelivat eniten musiikilliset syyt. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa musiikilla olevan merkittävä rooli taloudellisten vaikutusten mahdollistamisessa.

Selkeitä puutteita ei noussut esille ja festivaalin ja Imatran palvelutarjontaan oltiin melko tyytyväisiä. Joitakin muutoksia voidaan tehdä, jotta edellytykset taloudellisten vaikutusten syntymiseen paranisivat entisestään. Hotellien ja kauppojen aukioloaikoja pidettiin liian lyhyinä. Festivaalialueelta ei voi enää poistua ja tulla alueelle myöhemmin takaisin. Tiedotusta pidettiin puutteellisena sekä nuorille suunnatun tarjonnan vähyyttä. Myös halu musiikin monipuolisuuteen ja konserttien runsaaseen määrään tulivat esille. On kuitenkin syytä muistaa, että nämä näkemykset edustavat vain pienen joukon yksittäisiä näkemyksiä eikä tarkasteltaessa koko vastaajajoukkoa merkittäviä puutteita koettu.

Tutkimukseen vastasi 284 konserttikävijää. Suurin osa kysymyksistä oli kohdennettu ulkopaikkakuntalaisille konserttikävijöille.

Lue koko gradu netistä:

HANNA LUOMA: IMATRA BIG BAND FESTIVALIN EPÄSUORAT TALOUDELLISET VAIKUTUKSET JA FESTIVAALIYLEISÖN MUSIIKILLISET MIELTYMYKSET KESÄLLÄ 2010



© Imatra Big Band Festival 2012 - Design by Nitro ID