|
ENSI vuoden IBBF:n alueelle mennessä lipun maksanut saa käteensä rannekkeen. Kesän 2012 Imatra Big Band Festival on 30. laatuaan, joten keskeiseksi teemaksi on otettu asiakaslähtöisyys, mikä näkyy kaikessa. Koska BB-klubin ravintolatoiminta on siirtynyt IBBF ry:n omiin käsiin, se antaa mahdollisuuden vaikuttaa entistä enemmän BB-klubin toimintaan: niin baarien määrään kuin tarjottaviinkin. Tänä vuonna kulkurannekkeet tekevät paluun Imatra Big Band Festivaaleille. – Rannekekäytäntö otetaan takaisin juhlavuoden kunniaksi, toiminnanjohtaja Pekka Laasonen kertoo. – Toki siitä tulee haasteita järjestyksenvalvonnan ja porttien suhteen, mutta uskon, että ihan kaikki haasteet on kevääseen mennessä voitettu, Laasonen vakuuttaa. Ensi festivaaleilla kulkurannekkeella tai leimalla pääsee tauoilla liikkumaan ulos ja sisään BB-klubille ”ihan kuin ennen vanhaan”. Haasteena on myös hankkia niin hyvät esiintyjät, että telttaan tullaan vielä takaisin. Järjestäjätaho kertoo sen puolen olevan hallussa, sillä moni nimekäs esiintyjä on jo varmistettu. Myös yhteistyö Imatran Valtionhotellin kanssa tarjoaa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia ja ensi kesänä kaikki festivaalien VIP-palvelut löytyvätkin Valtionhotellista. Ravintolatoiminnassaan IBBF keskittyy juomapalveluihin ja FineDine-pikaruokaan. 9.12.2011 10:45/Uutisvuoksi web |
|



